#pätkä yhest hassusta jutusta jota kirjottelen hehe

[kuningasidea]

He kävelivät loivaa mäkeä pellolta alas järven rantaa. Aurinko oli jo alkanut hiljalleen laskea, sen valonsäteet paistoivat suurten mäntyjen välistä, saaden veden tyynen pinnan kimaltelemaan. Aukusti katseli rantaa, keltaista soutuvenettä, pientä saunaa ja sen takana pilkistävää liiteriä. Näkymä oli kaunis, ilmeisesti myös Viljo mielestä.

Viljo katseli maisemaa edessään, hänen siniset silmänsä loistivat melkeinpä yhtä kirkkaasti kuin tumma Hietajärvi. Aukusti huomasi miten Viljon vaaleat kiharatkin näyttivät hohtavan ilta auringossa. Kuinka kaunis tämä olikaan. Aukusti pudisti päätään, painoi ajatukset syvälle mielensä pohjalle. Ei nyt.

Viljo tuijotti tiheää kaislikkoa, jonka keskelle oli joskus raivattu polku syvemmälle järvelle. Sitten, salaman nopeasti hän kääntyi katsomaan Aukustia. Liike oli niin nopea ja äkkipikainen, että se saiAukusti säpsähtämään.

“Voiko tässä uida?” Viljo kysyi, hänen ilmeensä oli lapsellista intoa täynnä. Miksi hän halusi noin kovasti uimaan? Sitä Aukusti ei tiennyt. Ehkä hän vain halusi unohtaa sodan hetkeksi, keinolla millä hyvänsä. Aukustikin halusi. Sillä tavalla he pystyivät samaistumaan toisiinsa. He olivat niin erilaisia, mutta silti niin samanlaisia. Ajatus huvitti Aukustia, mutta hän ei näyttänyt sitä ulospäin.“Siitä vaan, jos tahdot,” Aukusti vastasi sitten ja tunki kätensä housujensa taskuihin. Viljon ilme kirkastui heti ja hän ei hukannut sekuntiakaan, vaan alkoi riisua päällystakkiaan, aluspaitaansa,  ja housujaan. Yhtäkkiä saunan hirsiseinä oli Aukustin mielestä kiinnostavin asia koskaan. Hän ei kehdannut katsoa Viljon suuntaan, ettei hänen katseensa vahingossakaan ala vaeltamaan. Mitä hän edes sanoisi jos niin kävisi? Haittaisiko se Viljoa?

Aukusti havahtui ajatuksiinsa vasta kun hän kuuli loiskahduksen ja Viljon etäisen naurun. Hän kääntyi katsomaan nyt järvessä seisovaa Viljoa, joka hymyili hänelle leveästi. Miehen tukka oli läpimärkä, kuten rintamalla ruskettunut ihokin. Hän oli tarpeeksi syvällä, että tumma vesi peitti kaiken mikä ei Aukustin silmille kuulunut.

“No, tuletko sinä?” Viljon kysymys tuli Aukustille yllätyksenä. Viljo halusi hänen tulevan järveen kanssaan.

“En minä,” Aukusti mutisi oltuaan hetken hiljaa ja pudisti taas päätään. Häntä ei huvittanut riisuutua, varsinkaan nyt, tässä, mutta Viljo ei näyttänyt antavan periksi, ainakaan helpolla.

“Tulisit nyt,” Viljo naurahti, yrittäen suostutella Aukustiakin pulahtamaan. “Sinäkin voisit rentoutua välillä,” Hän härnäsi samalla kun räiskäytti hiukan vettä rantaan päin. Aukusti epäröi hetken. Rehellisesti häntä ei olisi huvittanut, mutta hän tiesi että Viljo ei lopettaisi ennen kuin hän suostuisi. Hän päästi pienen huokauksen ennen kuin alkoi itsekin riisua vaatteitaan.